Hyvinvointikeskus Porvooseen

Porvoossa sataa ja paistaa. Tällä paikkakunnalla löytyy hyvinvoinnintekijöitä sankoin joukoin.

Havaitsin jo kymmenisen vuotta sitten, että minulla alkoi olemaan pieniä ”kremppoja”, jotka alkoivat vaivaamaan ja joihin en onnistunut saamaan apua lääkäreiltä. Vaihtoehtona oli elää asioiden kanssa ja katsoa, miten ne pahenevat tai sitten löytää jotain muita apukeinoja. Kun alaselkä leikkasi kiinni eräs kaunis päivä kirjekuorta lattialta nostaessa, tiesin, että joku uuden tyyppinen apu pitäisi löytää sillä paikalla. Sain silloin suosituksen osteopaatista. En ollut ikinä kuullutkaan moisesta ammatinharjoittajasta, mutta päätin, että nyt mennään katsomaan, mistä siinä on kyse.

Aihe: Hyvinvoinnin lähteellä
Paikka: Porvoo
Asian kuvaus: mistä kaikki alkoi

Pitkään jatkuneet alaselän vaivat alkoivat saada helpotusta jo ensimmäisestä kerrasta. Nikamalukkokin saatiin auki. Yllätyin, miten hellävaraisesti ihmistä voidaan hoitaa – mutta kuinka tehokkaasti ja kokonaisvaltaisesti samalla. Siitä alkoikin oma pitkä asiakaspolkuni osteopatian parissa. Olennaista oli myös se, kuinka paljon luottamusta koin hoitomuotoa ja hoitajaa kohtaan. Vastaanotolla ei tarvinnut ikinä jännittää ja koin hoidon täysin turvalliseksi myös esimerkiksi kahden raskauden ajan. Voi niitä muita äitien raskauskokemuksia, mitä kuulin, missä milloin alaselkä tai milloin mikäkin paikka kropassa saattoi kipeytyä kovastikin! Kaikesta tästä minä jäin onnekseni paitsi.

Osteopatia oli minulle silta kokonaiseen uuteen hyvinvoinnin maailmaan, jonka olemassaolosta en edes ollut tiennyt aiemmin. Ihmisen terveys. Mustan ja valkoisen välillä on hirvittävän suuri harmaan sävyjen alue. Erityisesti tällä alueella koen, että apua ja tukea on saatavilla hurjan laajasti, mutta tietoutta tästä mahdollisuudesta ei ole juurikaan.

Tästä syystä – ehkäpä siis suurelta osin omasta avuntarpeestani lähtien – päädyin rakentamaan hyvinvointikeskusta omalle kotipaikkakunnalleni. Tarve sellaiselle oli ja on mielestäni huutava. Meillä löytyy lääkärikeskuksia ja laboratorioita. Fysio- ja ravintoterapia alkavat olla jo yleistä tietoutta, mutta ne koetaan suurelta osin lääkäritoimintaa täydentäviksi hoitomuodoiksi. Tämä asia voidaan kuitenkin keikauttaa varsin toiseen asentoon! Ihminen ja kokonaisvaltainen terveys on keskiössä ja tätä, kun lähdetään hoitamaan ja tukemaan, voidaan koko aihepiiri nähdä aivan eri tavalla. Lääkäreillä on oma roolinsa, mutta aivan yhtä suurella painotuksella koen itse muun hoitavan ja auttavan toiminnan. Ei tarvitse olla umpisairas voidakseen haluta voida paremmin! Suuremmankin epätasapainotilan kohdatessa voi myös valita ottaa vastaan kaiken, erityyppisen avun, mitä on saatavilla. Tähän, kun lisää vielä itsehoitomenetelmiä, kuten esimerkiksi joogan, niin ollaankin jo aivan toisenlaisessa maailmankatsomuksessa suhteessa siihen, miten kokonaisvaltaista hyvinvointia rakennetaan.

Scroll to Top