Napros

Minä olen Roosa Laitonen.

Toimin naprapaattina yrityksessäni nimeltä Napros. Asun Porvoossa, mutta alun perin olen kotoisin Uudestakaupungista. Jo pienestä pitäen olen tiennyt haluavani auttaa ihmisiä, jolloin lähihoitajan koulutus tuntui omalta jutulta. Toukokuussa 2018 valmistuin naprapaatiksi Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta nelivuotisen koulutuksen jälkeen.

Terapeuttina minulle on tärkeää…

…asiakkaani yksilöllinen kohtaaminen, jolloin pystyn syventymään sinun oireisiisi ja löytämään niihin parhaita mahdollisia ratkaisuja. Naprapaatin työssäni sama auttamisen halu jatkuu, vaikka hieman eri muodossa, kuin aiemmin.

Hoidan muun muassa niska- ja selkäkipuja, mutta myös rasitusperäisiä kiputiloja, kuten päänsärkyä ja huimausta. Minulla on käytössä myös ”XCryo” huippukylmä laite.

Olen pelannut salibandya 12 vuoden ajan ja siinä samalla olen harrastunut jalkapalloa ja jääkiekkoa. Olen aina ollut kiinnostunut liikunnasta ja kehon hyvinvoinnista. Tule tapaamaan minua ja mietitään yhdessä ratkaisuja myös sinun kehosi parempaan vointiin!

Mitä naprapatia on?

Naprapaatti on tuki- ja liikuntaelimistöön erikoistunut nimekesuojattu henkilö, jonka ajattelu perustuu länsimaiseen lääketieteeseen. Hän pystyy hoitamaan, tutkimaan ja ennaltaehkäisemään tuki- ja liikuntaelimistön toimintahäiriöitä. Naprapaatti erottuu muista samankaltaisista alalla toimijoista tieteellisellä näyttöön perustuvalla hoitomuodolla.

Naprapaatin hoito on tutkitusti vaikuttavaa ja kustannustehokasta, asiakaslähtöistä, näyttöön perustuvaa toimintaa. Olemme erikoistuneet kapealle tuki- ja liikuntaelinsektorille, jolta löydät apua ongelmiisi. Yleisimpiä syitä hakeutua naprapaatille on niskan, selän sekä eri nivelten kiputilat, rasitus- ja urheiluvammat sekä iskiasoireet.

Naprapaatti käyttää passiivisia tai aktiivisia hoitomuotoja.

Passiivisia hoitomuotoja on esimerkiksi:

  • pehmytkudoskäsittely
  • nivelten mobilisaatio- ja manipulaatiotekniikat
  • erilaiset lihasvenytystekniikat

Aktiivisella hoitomuodolla tarkoitetaan sitä

  • …että asiakas tekee ja kuntouttaa itse itseään erilaisilla kehoa kuormittavilla harjoitteilla.
  • Toiselta nimeltä tätä kutsutaan myös lääkinnälliseksi harjoitusterapiaksi.

Koulutus

Suomessa naprapaatiksi voi opiskella ainoastaan Kotkassa ja muualla maailmassa esimerkiksi Ruotsissa tai Yhdysvalloissa. Naprapatian tutkinto on yhteensä 240 opintopistettä ja koulutus kestää 4 vuotta. Lisätietoa naprapatiasta osoitteesta www.naprapaattiyhdistys.fi

Yhteystiedot

Roosa Laitonen
Tiedustelut ja ajanvaraus: 040 8616 600 tai verkossa

Scroll to Top